sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Tästä se lähtee!

Kuten ehkä olettekin jo kuulleet; tämä tyttö on lähdössä vaihto-oppilaaksi ensi lukuvuodeksi, joten päätinpä nyt sitten tehdä itselleni tälläisen vaihtariblogin, johon tulen päivittämään kaikkea vuoteeni liittyvää ja johon tulen myös itse vuoden aikana kirjoittamaan kuulumiseni.
Vaihtoni ohjelmasta vastaa Suomen Rotaryn nuorisovaihto. Rotarit oli mulle ihan ehdottomasti paras vaihtoehto, jonka kautta hakea vaihtoon, koska Rotarit on kaikkiin kaupallisiin nuorisovaihtoja järjestäviin järjestöihin verrattuna huomattavasti halvempi.


Ainut seikka, mikä saattaa monia Rotareiden kautta hakiessa askarruttaa on se, että vaihtariksi pyrkivän on valittava kolme keskenään tasaväkistä maavaihtoehtoa, joihin on valmis lähtemään.


Voisinkin esitellä lyhyesti mun maatoiveet, siinä järjestyksessä, missä niitä toivoin:

1. Japani
 Japani, maa jonka kulttuurista olen ollut kiinnostunut jo useamman vuoden. Olen ehkä päässyt yli pahimpien "ernu"-aikojeni, enkä harrasta enää japanilaista populaarikulttuuria yhtä lailla kuin ennen, mutta ei se sitä tarkoita, ettenkö olisi edelleen halukas oppimaan ja ymmärtämään japanilaista kulttuuria paremmin. Lisäksi japani on mielettömän kaunis kieli, jota haluaisin päästä oppimaan vielä lisää. Niin ja korealainen kulttuuri on myös tällä hetkellä suosittua Japanissa - ennen kaikkea mun rakkaimmat, TOHOSHINKI ja JYJ - joten en valita.


2. Etelä-Korea
Etelä-Korea oli mulle ihan selkeä vaihtoehto heti kun sain kuulla, että Rotarit lähettää Suomen nuorisoa sinnekin päin. Tällä hetkellä mua itse asiassa jopa vähän harmittaa, että laitoin Japanin Korean edelle, koska mun kiinnostus Etelä-Koreaa kohtaan on niin valtava. Kuten monet ehkä tietävätkin, lähestulkoon kaikki suosikki yhtyeeni, -draamani yms. tulevat nimenomaan Etelä-Koreasta ja olen muutenkin enemmän kuin halukas perehtymään tarkemmin maan kulttuuriin ja tietenkin ymmärtämään ja puhumaan koreaa.

3. Taiwan
Alun perin mun suunnitelma oli laittaa kolmanneksi vaihtoehdoksi Saksa, mutta päädyinkin lopulta siihen lopputulokseen, että Taiwan on enemmän mun paikka. Mutta miksi? - Taiwan on Aasiassa, minne mä kaikkein eniten halajan. Kaunis pieni ja vuoristoinen saarivaltio, jossa on suuri mahdollisuus päästä pääkaupunkiin, Taipeihin. Mandariinikiina, maailman puhutuin kieli, jonka taitamisesta tuskin olisi ainakaan mitän haittaa. Niin ja paljon k-pop-ihmisiä ja -konsertteja! Joten parempi kysymys olisi oikeastaan, että miksi ei?


Eli kuten ehkä huomasit, Aasiaan olen joka tapauksessa suuntaamassa! Nyt edessä on vain tuskaiset neljä kuukautta, kun odotan malttamattomana tietoa siitä, että mistä maasta löydän itseni ensi syksynä... apua!

1 kommentti:

  1. Ihana, kun olet aloittanut blogin jo suunnitteluvaiheessa. Odotusta, jännitystä, haaveilua...kaikki on kiinnostavaa!^^

    VastaaPoista