sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kaksi kuukautta pähkinänkuoressa

Ihan ensinnäkin nöyrin ANTEEKSI ikinä, ettei musta oo kuulunut täällä blogin puolella yli kahteen kuukauteen (aika menee ihan liian nopeesti!). Nyt on vaan yksinkertaisesti käynyt niin hassusti, että tää mun elämä täällä päin maailmaa on vienyt mut ihan mennessään.


Sitten viime päivityksen oon mm. vaihtanut perhettä, ja nyt näin lyhyesti voin vaan todeta, että tykkään tästäkin perheestä tosi paljon, ellen jopa enemmän kun ensimmäisestä. Sopeutumista auttoi toki se, että tiesin tän perheen jo etukäteen varsin hyvin, koska nää on perhetuttuja mun ensimmäisen perheen kanssa. Mun kiinan taidotkin on kehittynyt täällä ihan valtavasti, koska tää perhe ei tosiaan puhuu englantia ollenkaan!

Mulla on siis täällä host-vanhemmat, mama lastentarhan opettaja ja papa tekee erilaisia saviveistoksia ja -kuppeja yms. Vanhempien lisäksi mulla on host-isoveli ja -isosisko. Kumpikaan ei tosin asu enää kotona.

Jep, se siitä sitten. Voin vaikka tehdä jonkilaista talopostausta tässä lähitulevaisuudessa, jos haluatte. Nyt kuitenkin ajattelin perehdyttää teitä hieman muihin tapahtumiin.

Multa joku anonyymi ehtikin jo kysyä, että miten täällä Taiwanissa vietetään joulua, niin sanoisin että aika lailla samaan tapaan kun Suomessa vietetään Halloweenia. Eli siis kaupallisesti se kyllä näkyy (täällähän mä bongasin valtavia joulukoristeita ostoskeskuksissa jo lokakuussa), mutta esimerkiksi minkäänlaisesta joululomasta ei ole tietoakaan.

Tältä täällä näytti siis jo lokakuussa!



Tää "joulu koulussa" ehtikin laukaista mussa hirmusen koti-ikävän ja sitä vaan halusi Suomeen viettämään joulua perheen kanssa, nauttimaan lumesta ja kynttilöistä ja joulukuusesta ja jouluohjelmista yms.

No mutta ikävä oli todellakin vain ohimenevää eikä siitä ei ollut enää tietoakaan Rotaryn järkkäämissä joulujuhlissa, jonne me kaikki piirin 3510 vaihtarit oli kutsuttu. Meitä pyydettiin jokaista vaihtaria tekemään jotain ruokaa omasta maastamme, ja itse päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja leivoin korvapuusteja!

Ruokailun lisäksi ohjelmaan kuuluikin mm. paljon tanssia, hyvää musiikkia, pelejä ja kilpailuja, sekä koko illan kruunasi risteily Kaohsiungin Love Riverillä.

Tää kuva on kaikin puolin niin herpa derpa, että oli pakko laittaa.







Ennen uutta vuotta lupauduin mun koulun make up -klubissa tutustumani kaverin malliksi sellaiseen vuosittaiseen meikkaus-kilpailuun.

Ei me mitään voitettu, mutta mulla oli ihan valtavan hauskaa poseerata siellä tuomareille ja oli ihana olla stailattavana, viettää kunnon "prinsessa-päivä" ja ennen kaikkea tutustua uusiin ihmisiin.

Ne 13cm korot oli kyllä tappaa tälläsen tennari-ihmisen muutamaan otteeseen... Onneks mulla oli kaksi pelastavaa enkeliä melkein koko ajan siinä vierellä pitämässä mut pystyssä!

Kuvista kiitos kuuluu paikan päällä olleelle kuvaajalle.



Uuteen vuoteen vaihdoinkin sitten mun parhaiden kavereiden kanssa Dream Mallissa ilmaiskonsertin ja ilotulitusten merkeissä. Konsertissa esiintyi mm. semmoisia nimiä kuin Mayday, 八三夭 (831), Yen-j, 李唯楓, Dream Girls ja Lollipop F. Omat lempparit oli ehdottomasti 831 ja Mayday.

Siinä vaiheessa kun countdown oli ohi, ilotulitukset räjähti taivaalle, taustalla alkoi soida Maydayn "OAOA", mulla oli mun kaks parasta kaveria vieressä ja oli virallisesti vuosi 2013, muhun iski semmonen mieletön onnellisuuden tunne, etten pysty sitä ees sanoin kuvailemaan. Vuosi 2012 oli yhtä vuoristorataa ja todennäköisesti tapahtumarikkain vuosi koko mun tähän astisesta elämästä. Jotenkin siinä sit iski se tosi asia päin näköä, että hyvinhän tässä kävikin ja mä voin tehdä vuodesta 2013 parhaan koskaan. Ja se on nyt tavoitteena!


^ Tuosta 10:00 kohdalta alkaa countdown, jos haluutte päästä vähän sisälle mun fiiliksiin!

Tammikuu vierähti nopeasti niin mun taiwanilais-kavereiden kun vaihtarikavereidenkin kanssa aikaa viettäen.

Kävin muutaman luokkakaverin kanssa mm. kurkkaamassa "The Art Of The Brick" -nimisen näyttelyn ja muuten kiertelemässä ja ottamassa kuvia Kaohsiungin Pier-2 Art Centerillä.




Ja kotimatkalla onnistuin törmäämään MIXION -nimiseen taiwanilais-duoonkin. Oli ehkä parasta tehdä ne super onnellisiksi kertomalla, että oon jakanut niiden musiikkivideota muillekin suomalaisille mandopopin kuuntelijoille. Oli muutenkin tosi herttasia poikia, ja tehtiin siinä mielessä reilu jako, että ne puhu mulle englantia ja mä niille kiinaa! :D

Kuvan varastin yhtyeen Facebook-sivulta



Koettu on myös Rotaryn nelipäiväinen RYLA -leiri:



Nyt lupaan ja vannon, että seuraava päivitys tulee nopeemmin kun kahden kuukauden sisään! Mulla kun on noin sata ja yksi erilaista päivitys-ideaa ja kiinalainen uusi vuosikin lähestyy kovaa vauhtia!

12 kommenttia:

  1. Ryhdyin sun lukijaksi alle viikko sitten, ja tää päivitys piristi sunnuntaita! :) vaihtariksi lähtemisestä haaveilen, ja sun blogis tekee mut ihan hulluks! Kiitos, ihana päivitys :)
    Ja kyssäri: Minkälaisia paheita taiwanilaisilta nuorilta löytyy, vai onko niitä? Siis jotain sellasta, mitä ei vanhemmille kerrota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tykkäät! :)

      Ja sanoisin nyt näin, että "paheita" näyttäisi löytyvän huomattavasti vähemmän verrattuna länsimaalaisiin nuoriin. Esimerkiksi alkoholia ei täällä ainakaan alaikäiset juurikaan käytä, eikä mitään hurjia bileitäkään sen koommin esiinny. Enemmän porukka tykkää pitää pieniä grillijuhlia kavereiden kesken tai mennä laulamaan karaokea. Hauskaa kun pystyy pitämään ilman päihteitäkin. :) En tietenkään voi yleistää kaikkiin taiwanilaisiin nuoriin tätä, ja voi olla että mulle on vaan sattunut täällä tällänen kaveriporukka.

      Useemman kerran oon kyllä nähnyt lähinnä poikia koulupuvut päällä jossain nurkan takana tupakkaa polttamassa. Mut esim. koulupäivän aikaan harvemmin kukaan karkaa savuttelemaan.

      Ei mulle oikeestaan hirveesti tuu mitään muuta mieleen. Totta kai aina löytyy jotain pientä, mutta se on kaikki hirmu yksilökohtaista, niin en oikein osaa sanoa.

      Mut iso kiitos kommentista ja kysymyksestä! Ja eikun vaihtariksi vaan hakemaan, suosittelen lämpimästi!

      Poista
  2. Oi kodin kuvakierros tai jotain sinnepäin olisi tosi avartava:) Ja onko jokin siellä kodeissa erilaista kuin Suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä voisin sellasen tässä lähipäivinä tekaista! :)
      Ja eroavaisuuksia löytyy tosi paljon! En oikein osaa tuoda esille mitään yksittäistä asiaa... Ehkä jos maltat odottaa, niin saat vastauksen mun seuraavasta postauksesta sitten! :)

      Kiitos kysymyksestä!

      Poista
  3. Waaau noi sun kuvat on hienoja :D Koreassakin joulu näkyi katukuvassa mutta siihen se sit jäi. Olis kiva vierailla joskus Taiwanissa ja se on mun vierailukohdelistalla uusista maista no1 mut päätin nyt sitten palata Etelä-Koreaan huhtikuussa kun siellä on pari kaveria ym. joita kaipaan ihan hirveesti XD onnee vaa sit ku tuut suomeen, tää ikävän tunne on kova vaikka ite olinkin vaan 3kk reissussa :<

    -Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhuh, nään tyyliin jo painajaisia Suomeen paluusta ja voin vaan kuvitella sitä ikävän määrää kun oon takas Suomessa. Oon tutustunu täällä ihan mahtaviin ihmisiin ja itkettää jo valmiiks jättää kaikki. Ja sit kun osa niistä on vielä muita vaihtareita, niin ooppa siinä sitten, kun sun ikävöimät ihmiset on ympäri maailmaa... :D

      Mut voi että, muakin himoittais siellä Koreassa kovasti käydä... Mulla taitaa alkaa armoton säästäminen kunhan oon palannut takas Suomeen, jos sitä sitten vierailisi kerralla niin Taiwanissa kuin Koreassakin. Mun hyvä vaihtarikaveri asustaa onneks Seoulissa (tai no on sieltä kotoisin, nykyäänhän se elelee täällä Kaohsiungissa), niin ehkä pääsen sinne punkkaamaan. :D

      Poista
  4. Jee, kiva saada postaus pitkäst aikaa!! :D
    Mut heti pisti silmään et miten ihmees sä oot pystyny välttää kaikki vaihtarikilot? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en itse asiassa oikein itekkään tiiä... :D En oo nimittäin missään vaiheessa kiinnittänyt sen suuremmin huomiota syömiseeni tai mitään, oon vaan syönyt millon on mitäkin tehnyt mieli.

      Ehkä se on sitten se, kun Taiwanin lämpötila on aina tosi korkee ja mulla ei koskaan oo ruokahalu maailman suurin sillon kun on kuuma.

      Yksi syy voi olla myös se, että mä tykkään taiwanilaisesta ruoasta. Nyt jos mietit, että mitä, niin annas kun kerron. :D Eli siis taiwanilainen ruokahan on suhteellisen terveellistä. Ja sit kun mä ihan ongelmitta syön sitä ruokaa, mitä mun hostperhe mulle tarjoaa, niin mä syön siis varsin terveellisesti täällä. Mulla on nimittäin täällä useampikin vaihtarikaveri, jotka ei syystä tai toisesta pidä taiwanilaisesta ruoasta, ja päätyvät sitten tyydyttämään nälkänsä kaikella mahdollisella roskaruoalla.

      Sit kun mä en henkilökohtaisesti oo mikään sipsien tai karkkien suurkuluttaja, niin ei oo niitäkään tullut vedettyä. :D

      Poista
  5. paljonko olit opiskellu mandariinikiinaa ennen vaihtoon lähtöä? :33 nimimerkil 2014-2015 rotaryn kautta hakeva ja en osaa kiinaa lainkaan mutta taiwan kiinnostaisi ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään! :D Osasin vaan muutaman perusfraasin, tyyliin "ni hao" ja "xie xie" ja siinä se. Ja nyt viiden kuukauden jälkeen kommunikoin mun host-perheen kanssa kiinaksi ja käyn ihan huoletta kauppakeskustelutkin kiinaksi!

      Eli Taiwaniin vaan hakemaan, jos kiinnostaa! Älä anna kielitaidon estää. ^^

      Poista
  6. No kiinalaisen uuden vuoden vietosta sitten pitkä juttu ja paljon kuvia!! ^^ Mä oon pahoillani, kun en oo kommentoinu sun blogiin! Ehkä mä pysyn nyt paremmin perässä.^^
    Siellä Taiwanissa on varmasti todella ihanaa ja tosi upeita juttuja on kyllä tapahtunut niin kuin tästäkin sai lukea. Ihania nuo MIXIONin pojat!! Ja ihana kuva teistä!!

    VastaaPoista
  7. Aivan superkauniita nuo meikkauskilpailun kuvat! Soulmateu ♥ Hakkaan täällä jo päätä seinään et when will my life begin. Sano jyj-ahjummalle terkkuja ;^;

    VastaaPoista