lauantai 11. helmikuuta 2012

안녕하세요 !

Tänään ois siis vuorossa Etelä-Korea!

Etelä-Korea on maa, jonka kulttuurista oon näistä kaikista kolmesta ehkäpä kaikkein kiinnostunein ja mua oikeesti jopa vähän harmittaa, että menin ja laitoin Japanin ykköseksi... Mutta niin, eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa!

Maa sijaitsee aivan siinä Japanista vähän länteen päin (ja Pohjois-Koreasta etelään! ...oon hulvaton).

Kyseessä ei ole mitenkään erityisen suuri maa, pinta-alaa vain 100,210 km2, eli yli kolme kertaa Suomea pienempi valtio on kyseessä! Asukkaita sen sijaan löytyy taas yli kymmenen kertaa enemmän...
 
Etelä-Korean pääkaupunki on Seoul, missä asuu yli 10 miljoonaa ihmistä. Todellinen suurkaupunki on siis kyseessä. Mua Seoulissa kiehtoo erityisesti se arkkitehtuuri, mikä on ainakin mun silmissä suuri rakkaus.
Muita merkittäviä kaupunkeja Koreassa on mm. Busan, Daegu, Incheaon, Daejeon, Gwangju ja Ulsan.

Mikä mut ihan alunperin sai  kiinnostumaan Koreasta ja sen kulttuurista oli, ja on toki edelleen, k-pop, eli korealainen popmusiikki. Valehtelematta suurin osa mun suosikki yhtyeistä ja artesteista on nimenomaan Etelä-Koreasta. 

Yllä oleva yhtye on siis mun suurin rakkaus ja syypää mun koko Korea-innostukselle.
Muita mainitsemisen arvosia ois ainakin Super Junior, 2NE1, BIG BANG, Infinite, U-Kiss, B2ST, Wonder Girls, Tablo, SE7EN, Girl's Generation ja 2PM.

Korealaiset draamat on myös tosi viihdyttäviä. Sungkyunkwan Scandal, Protect The Boss, Boys Over Flowers jne.!

Vaikka mä olenkin  innostunut k-popista, älkää toki luulko, että mä oletan arkielämän olevan siellä pelkkää juhlaa. En todellakaan. Oon täysin tietoinen siitä, että Etelä-Korea on ehkä kaikkein rankin maa vaihto-oppilaalle. Nuorilla on siellä ihan valtavat opiskelu- ja ulkonäköpaineet (kauneusleikkaukset on siellä todella yleisiä), eikä itsemurhatkaan oo siellä mikään ihan tuntematon käsite. 


Ja nyt jos mä sain koko maan kuulostamaan ihan hirveältä, niin ei se tietenkään ihan niinkään mene. Jokaisella maallahan vaan on tottakai aina omat hyvät ja huonot puolensa!
 
Mitäs mä muuta nyt osaisin kertoa... Oon tosi kiinnostunut myös Korean vanhasta kulttuurista kaikkine temppeleineen. Jotain vanhaa temppeliä haluisin ehdottomasti päästä katsomaan, jos Koreaan pääsisin.

Niin ja tietty ruoka ennen kaikkea ja kaiken jälkeen! Nam nam...!

Nyt tän juuri tulleen nälän saattelemana meen jälleen kurkkaamaan sähköpostin, et jospa sieltä vaikka löytyis semmonen juttu, kuin maatiedot ja huomenna voisin kokeilla tehdä sen Japani-postauksen!
안녕! Annyeong! ♥



3 kommenttia:

  1. sun blogis vaikuttaa todella kivalta ja sulla on mielenkiintoiset maavaihtoehdot :-) itse oon lähdössä 2013 thaimaahan vaihtoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oon ite kans ihan fiiliksissä näitten mun maavaihtoehtojen kanssa, et on se mikä hyvänsä näistä kolmesta, niin ihan mielettömään maahan oon kyllä menossa. <3
      Ja oih, onnea! Thaimaa kuulostaa tosi eksoottiselta ja mielenkiintoselta maalta! Minkä järjestön kautta oot menossa? (---:

      Poista
    2. etenkin toi Etelä-Korea vaikuttaa niin kiinnostavalta! ja STS'n kautta oon menossa :-)

      Poista